Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestämistä suunnitellaan Kunnan Taitoan kanssa

Valtakunnallinen talous- ja henkilöstöhallinnon (TaHe) palvelukeskus Hetli Oy on edellyttänyt maakuntien ilmoittavan 30.11. mennessä miten tuleva maakunta järjestää talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, kuten kirjanpidon ja palkanmaksun.

Maakuntien ratkaisua ohjaa palvelukeskus Hetli Oy, jonka tavoitteena on, että talous- ja henkilöstöhallinto hoidetaan valtakunnallisen palvelukeskusyhtiön kautta. Konsortiossa palveluntuottajina toimisi 4–6 talous- ja henkilöstöhallinnon yhtiötä.

Varsinais-Suomessa selvitettiin syksyn 2017 aikana palvelujen järjestämisen malleja, ratkaisun vaikutuksia talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmään sekä arvioitiin ratkaisun toteuttamisen vaatimia toimenpiteitä, jotta palvelu saadaan toimimaan, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnalle vuonna 2020.

  • Valtakunnallinen ohjeistus huomioiden arvioimme realistisiksi toteuttamisvaihtoehdoiksi palvelutuotannon siirtämisen valtakunnalliseen yhtiöön (Hetli Oy), oman maakunnallisen TaHe-yhtiön perustamisen sekä palvelujen tuottamisen kolmannen osapuolen toimesta, muutosjohtaja Laura Leppänen
  • Varsinais-Suomessa esimerkiksi Turun ja Salon kaupungit sekä Taivassalon kunta ja erityishuoltopiiri ovat Kunnan Taitoa Oy:n asiakkaita jo valmiiksi. Palveluntuotannossa kumppanina oli luontevaa arvioida Taitoaa, koska iso osa volyymista on kyseisellä palveluntuottajalla, Leppänen jatkaa.

Lukuisat järjestelmät pitää integroida ja harmonisoida

Varsinais-Suomessa on käytössä monta palveluntuotantomallia ja lukuisia eri järjestelmiä. Tulevaisuudessa talous- ja henkilöstöpalveluja hoitavan yhtiön tulee toimia vähintään maakunnallisesti. Keskeiset järjestelmät ja toiminnot tulee siis integroida ja harmonisoida. Maakunnan toiminnanohjausjärjestelmän osalta selvitystyötä jatketaan erillisessä prosessissa.

Deloitte Consulting Oy:n laatimaa selvitystä ja järjestämismalleja on käsitelty marraskuussa sekä johtavien viranhaltijoiden että poliittisen ohjausryhmän kokouksissa.

  • Ohjaavien ryhmien päätösten mukaisesti lähdemme selvittämään yhteistyössä Kunnan Taitoa Oy:n kanssa ratkaisun vaatimat toimenpiteet, järjestelmäintegraatiot ja resursoinnin. Työ on tehtävä yhdessä palveluntuottajan kanssa, joka osaltaan vastaa muutosprojektin läpiviennistä, kuvaa muutosjohtaja Leppänen.

Taitoa haluaa kehittää maakuntaa yhteistyössä

Taitoan johto on tyytyväinen siihen, että yhteistyö Varsinais-Suomessa laajenee.

  • Uskomme, että yhdessä kehittäminen tuottaa hyviä tuloksia, joista hyötyvät maakunta, kunnat ja kaupungit yhdessä, kertoo Taitoan toimitusjohtaja Sami Puukari.
  • Edessämme on vaativa ja paljon työtä vaativa projekti. Maaliin pääsemme, kun pidetään mielessä yhteinen tavoitteemme sekä ylläpitämällä halua toimia ratkaisukeskeisesti. Lähdemme innoissamme kehittämään Varsinais-Suomen maakuntaa yhdessä, sanoo Sami Puukari.

 

Lisätiedot:

muutosjohtaja Laura Leppänen, puh. 040 7674364

Tämä sivu on saatavilla myös: Ruotsi