Salon seutukuntatilaisuus 7.3.

Kj Antti Rantakokko: Salossa ei pelätä muutoksia

Kimpassa2019 –kiertue jalkautui muutosjohtajien Laura Leppäsen ja Antti Parpon johdolla Salon seutukuntaan 7. maaliskuuta.

Iltapäivällä Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikön auditorio täyttyi henkilöstöstä. Illalla tietoiskun saivat seutukunnan päättäjät. Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko toivoi, että asian tiimoilta syntyisi keskustelua.

- Meillä 1300 työntekijää vaihtaa työnantajaa uudistuksen myötä. On hyvä pysähtyä asian äärelle ja saada tulevasta uudistuksesta tuoreimpia tietoja sekä maakunnan tasolta että myös paikallisesti Salosta ja Somerosta.

Rantakokko muistutti myös, että Salon seudulla osaamista muutosjohtamisessa löytyy. Salossa on kokemusta niin elinkeinoelämän kuin kunta-alankin rakennemuutoksista.

Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko

- Muutosjohtamisessa parempaa porukkaa, kuin Salossa on, saa hakea. Henkilöstö on oppinut paljon mm. kuntaliitoksen aikana. Meiltä löytyy muutosvalmiutta ja olemmekin selkeästi maakunnan kakkoskaupunki, Rantakokko linjasi.

Hän korosti, että Salon kaupungilla on selkeät tavoitteet uudistukselle: Seutukunnan elinvoimaa tehdään palveluilla.

Täysipäiväisiä uudistuksen valmistelijoita tarvitaan Varsinais-Suomeen lisää

Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Laura Leppänen korosti puheenvuorossaan, että uudistus tarkoittaa isoa taloudellista vaikutusta kuntakenttään sekä omaisuuden että verotuksen suhteen.

Leppänen kertoi, että Varsinais-Suomen väliaikaishallintoa kootaan parhaillaan. Väliaikaishallinnon tehtävänä on selvittää maakunnille siirtyvä henkilöstö ja valmistella maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmista ja sopimuksista, selvittää maakuntiin siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden, sopimukset ja ICT-ratkaisut. Lisäksi väliaikaishallinto valmistelee maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä sekä päättää vuonna 2018 talousarviosta.

Tällä hetkellä Varsinais-Suomessa on kaksi päätoimista uudistuksen valmistelijaa: Leppänen ja Parpo. Leppänen muistutti, että resurssit ovat riittämättömät.

Muutosjohtaja Laura Leppänen

- Syksyllä tulemme tarvitsemaan ainakin 25 täysipäiväistä uudistuksen valmistelijaa. Vuonna 2018 valmisteluun tarvitaan varmasti jo sata työntekijää. Rahoitus on tultava valtion budjetista ja sitä tarvitaan, jotta saamme uuden maakunnan pystyyn, henkilöstön siirrettyä asianmukaisesti uuteen organisaatioon ja tietojärjestelmät toimintaan.