Elämän puu

Elämän puu tuo näkyväksi kotihoidon asiakkaan toiveet ja haaveet

Turussa Vähäheikkilä-Hirvensalon kotihoito on ottanut käyttöön Elämän puu -julisteen, johon kirjataan asiakkaan toiveet ja tarpeet. Näin hoitajien on helpompi ymmärtää asiakasta ja suunnitella hoitoa.

Asiakas ja omahoitaja täyttävät Elämän puun yhdessä. Samalla se on hyvä tapa tutustua syvemmin. Kun asiakkaiden toiveet ja haaveet ovat kirjoitettu ylös, pystytään esimerkiksi etenevää muistisairautta sairastavaa asiakasta hoitamaan pitkään hänen omien toiveidensa mukaisesti. Elämänpuuhun laitettavat asiat ovat hyvin konkreettisia: mistä pidän, mistä haaveilen, mistä en pidä ja mitä pelkään. Elämän puu onkin tärkeä osa asiakkaan kuntoutus- ja kulttuurisuunnitelmaa.

- Ikäihmisillä on ihan uskomattomia toiveita. Joku haluaisi matkustaa vielä Espanjaan. Toiveet ovat usein aika konkreettisia: halua asua kotona elämän loppuun saakka, maalata tauluja tai päästä keskusteluryhmään, jossa puhutaan kunnon asioita eikä valiteta. Eniten pelätään omaisten puolesta, omia kipuja tai muistin huononemista, kotihoitoalueen gerokoutsit Henna Pekkarinen ja Heidi Leino kertovat.

Toiveet kulkevat asiakkaan mukana vaikka sanat katoaisivat

Palveluesimies Katri Tolonen korostaa, että asiakkaan hoitoon tulee jatkumoa, kun toiveet on kirjattu eikä hoitoketju katkea, vaikka hoitaja välillä vaihtuisi.

- Jokainen tarvitsee kuntoutusta, mutta tämän mallin pohjalta tehdään niitä juttuja, joista ihminen oikeasti innostuu. On turha jumpata, jos ihminen ei ole koskaan tykännyt jumpasta. Silloin voidaan tehdä jotain muuta, Tolonen kertoo.

- Ihanne olisi, että hoitoketju jatkuisi, kun kunto huononee ja siirrytään asumispalveluihin. Vaikka sanoja ei välttämättä enää ole, toiveet löytyvät kirjattuna Elämän puusta, Heidi Leino muistuttaa.

Materiaalipussukoista ideoita mukaan otettavaksi

Parhaillaan Vähäheikkilä-Hirvensalon kotihoidossa kootaan erilaisia materiaalipussukoita, joista kukin hoitaja voi valita tarvitsemansa lähtiessään asiakkaan luo. Pussukoissa voi olla esimerkiksi pelejä, väritystehtäviä ja sanaristikoita.

- Jos asiakas tykkää kutoa, mutta ei siihen enää pysty, mietimme yhdessä miten kyseistä harrastusta voisi päivittää tähän päivään. Voisiko kutomisen sijaan tehdä jotain helpompaa käsityötä, Henna kertoo.

Yksinkertaisimmillaan asiakas voi lääkkeidenjaon yhteydessä täyttää sanaristikoita tai suihkun aikana voidaan kuunnella asiakkaan lempimusiikkia.

Katri Tolosen mukaan Elämän puu otettiin käyttöön tammikuussa ja kuluneen kevään aikana kaikki hoitajat tekivät sen omien asiakkaidensa kanssa.

- Kotihoidon asiakkaina oleva ikäpolvi ei ole tottunut esittämään toiveita. Tässä tulee kuunneltua asiakasta herkällä korvalla, kohdattua ja osallistettua hänet. Tämä on osa myös hyvinvointitoimialan palvelulupausta, Katri muistuttaa.

Mikä Elämän puu?

Elämän puu on juliste, johon kirjataan asiakkaan haaveet ja toiveet, tärkeät asiat elämän varrelta, mieltymykset sekä seikat, joista hän ei pidä.

Kun toiveet ja tarpeet on tehty näkyviksi, on hoitajien helpompi ymmärtää asiakasta ja suunnitella hoitoa.

Elämän puuhun kirjattuja haaveita ei ole tarkoitus jättää vain haaveilun tasolle, vaan ne pyritään toteuttamaan.

Elämän puu idea syntyi alkukesällä 2015 Tampereella.