Valmistelutyöryhmien väliraportit, kesäkuu 2017

Aluekehitys, elinvoiman tukeminen ja rahoitus

Maaseutuasiat

Työvoimapalvelukokonaisuus

Viestintä

Sote- ja maakuntaudistuksen valmistelu jatkuu Varsinais-Suomessa

Suomen hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017 jatkaa sote- ja maakuntauudistusta siten, että uudistus tulee voimaan 1.1.2020 alkaen. Maakuntavaalit järjestetään lokakuussa 2018.

Eduskunnan käsittelyssä oleviin lakiesityksiin tehdään perustuslakivaliokunnan 29.6.2017 lausunnon edellyttämät muutokset. Valinnanvapauslain osalta hallitus antaa uuden hallituksen esityksen alkuvuodesta 2018.

Uudistuksen valmistelu jatkuu Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomessa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu jatkuu - on valtava määrä aiheita ja yhteensovitettavia asiota, jotka pitää selvittää kun uutta maakuntaa rakennetaan.

  • Lisäaika on tervetullutta ja ehdimme nyt tehdä asiat perusteellisemmin, ilman tulipalokiirettä. Työ jatkuu suunnitelmien mukaan, esimerkiksi kaavoituksen, liikennesuunnittelun, aluekehittämisen ja kasvupalvelujen osalta, toteaa maakuntauudistuksen muutosjohtaja Laura Leppänen.

Valinnanvapauslakien muutokset tarkoittavat, että sote-valmistelussa pitää odotella valtakunnallisia linjauksia.

  • Tehtävää on kuitenkin paljon, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ICT-järjestelmien kehittämisessä sekä palvelujen integraatiotyössä ja palvelujen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä, sanoo sote-muutosjohtaja Antti Parpo.

Kesäkuussa 2017 valittu Varsinais-Suomen väliaikainen valmistelutoimielin aloittaa toimintansa, kun uudistusta koskevat lait ovat voimassa.